Templaaja
Templaus on rahtilaivoilla tapahtuvaa lastin sidontaa. Tätä tein 2005 vuodesta alkaen aina 2010 asti. Teimme työtä soitosta töihin periaatteella, mutta meillä oli kaksi linjalaivaa viikossa yleensä tiistaisin ja torstaisin. Tulimme satamaan, kun laiva tuli ja lähdimme, kun laiva lähti. Vuorot oli kaikkea 8 ja 72 tunnin väliltä, mutta saimme lastausajat nukkua työmaakopissa.
Tämä oli parhaimmillaankin kolossaalista tetristä ja opetti todella paljon luovaa ongelmanratkaisua ja työskentelyä haastavien ongelmien edessä. Pääsääntöisesti lastit tuettiin puutavaralla, mutta joskus jouduttiin turvautumaan myös sinkilään ja taljoihin.
Meitä työskenteli kolme aina samaan aikaan joista yksi oli rakentaja, toinen sahuri ja kolmas naulaaja. Itse olin sahurina, mutta tein myös rakentamista silloin jos sahalle ei ollut käyttöä. Meille oli kunnia asia, että lasti ei liiku pahimmassakaan myrskyssä ja saavutimmekin nopeasti laivahenkilökunnan luottamuksen, kansipojasta aina kapteeniin asti. Tutustuin moneen perämieheen ja monesti he tulivatkin saunomaan ja viettämään iltaa luokseni jos laiva jäi odottamaan puukuormaa vuorokaudeksi satamaan.
Joskus perämiehet soittivat Rotterdamista ja kysyivät miten hankalat kappaleet saadaan tuettua kunnolla. Tuli opetettua heitä ilmeisesti liian hyvin, koska 2010 laivayhtiöt alkoivat templaamaan laivansa itse.
Harmi sinänsä, mutta tämä aika opetti minulle miten töitä tehdään itsenäisesti ja opetti valmistautumaan haasteisiin. Näitä oppeja käytän vielä tänäkin päivänä uusien haasteiden edessä.
